Aikoinaan blogeissa kiersi Kolme asiaa elämästä -blogihaaste. Tämä postaus ei mene sen haasteen mukaan, mutta vähän sinne päin kuitenkin. Vanhasta blogihaasteesta otin suoraan yhden kohdan mukaan. Nyt vastaan neljään asiaan neljällä kohdalla.
Äänekoski: Muutimme perheen kanssa Äänekoskelle, kun olin vajaa viisi vuotias. Äänekoskella vierähtikin lapsuus ja nuoruus aina aikuisuuteen asti.
Jyväskylä: Jyväskylässä asuin seuraavat kaksikymmentä vuotta. Lapset syntyivät Jyväskylässä ja siellä tein myös työurani. Meillä on edelleen toinen asuntomme Jyväskylässä.
Toivakka: Toivakan Ruuhimäkeen muutimme maaseudulle. Ruuhimäessäkin vierähti kaksikymmentä vuotta. Sieltä käsin kävin edelleen Jyväskylässä töissä. Ruuhimäessä asumisen aikaan jäimme eläkkeelle miehen kanssa ja päätimme palata kaupunkiin palvelujen äärelle.
Pieksämäki: Ruuhimäestä kävimme usein Pieksämäellä. Kaupunki teki meihin vaikutuksen leppoisalla tunnelmallaan sekä sillä, että kaikki palvelut toimii kaupungin keskustassa kävelyetäisyydellä. Ostimme Pieksämäeltä asunnon ja Pieksämäellä asustellaan edelleen. Aikaa vietetään nykyään sekä siellä että Jyväskylän kodissa.
Kävely: Ehdoton lempi liikuntamuotoni. Kaupunkikävely, luontokävely ja kävely yleensä.
Pyöräily: Pyöräily tulee kakkosena. Tosin liukkaan ja talven aikana pyörä pysyy varastossa.
Spinning: Tätä en ole harrastanut pitkään aikaan, enkä usko että kunto riittäisi enää edes tähän, mutta otin tämän mukaan kun siitä aikoinaan niin kovasti pidin. Liikuntakeskuksessa polkeminen ryhmässä, musiikin soidessa, ohjaajan kannustusten saattelemana. Sisäpyöräily oli vaan niin parasta.
Pesäpallo: Nyt mennään vielä pitemmälle menneisyyteen. Pesäpalloa pelattiin paljon lapsuudessa sekä vapaa-aikana että koulussa liikuntatunnilla ja pidin hurjasti pesäpallosta.
Neljä muistoa matkoista
Kristina Regina laivalla tehdyt risteilymatkat: Yläpuolen kuvassa tuo laiva näkyykin valkoisena Nizzan satamassa. Reginan kyydissä seilattiin Välimerellä, Itämerellä ja Atlantin aalloilla. Laiva vaihtoi yön aikana satamaa ja usein maatakin. Me päästiin laivan mukana 14 eri maahan. 28:sta eri satamasta käsin tutustuttiin erilaisiin paikkoihin. Jos Kristina Regina risteilisi edelleen hypättäisiin miehen kanssa kyytiin, mutta nykyään laiva seisoo Turun Aurajoessa hostelli- ja ravintola- sekä museoaluksena S/S Bore nimisenä.
Kreikan saaret: Kreikan saaristossa on jotain mikä on vedonnut tunnelmallaan. Ollaankin miehen kanssa reissattu useana kesänä jollekin Kreikan saarista. Tosin viimeisimpään reissuun on jo aikaa.
Puerto de la Cruz: Teneriffan Puerto de la Cruz oli pitkään meidän suosikki talvilomakohteista. Puerto tuntui kotoiselle ja sinne oli kiva palata aina uudelleen.
Niilin risteily ja Egypti: Tämä matka on eksoottisin kaikista matkoistamme. Seilasimme pitkin Niiliä ja tutustuimme matkan aikana temppeleihin ja muihin historiallisiin nähtävyyksiin. Meille sattui vielä todella hyvä opas koko matkan ajaksi. Hän sai historian elämään silmien eteen.
Samalla matkalla vierailimme myös Kairossa ja siellä sekä Gizan pyramideilla että Egyptiläisessä museossa, missä on nähtävänä mm. Tutankhamonin täyskultainen naamio.
Neljä asiaa onnesta ja onnellisuudesta
Lasten syntymät: Kun sain pienen nyytin synnytyksen jälkeen kainalooni, niin sitä syvää onnentunnetta ei osaa edes sanoin kuvailla.
Perheen kokoontumiset: Onnellinen olen aina kun saan kaikki läheiseni ympärilleni.
Eläkepäivät: Olen onnellinen kun saamme miehen kanssa viettää yhteisiä eläkepäiviä. Ollaan kuin paita ja peppu. Se kai kertoo kaiken.
Kodit: Onnellinen olen myös meidän kahdesta kodista. Molemmissa viihdytään niin hyvin.
Jos innostut vastaamaan näihin neljään asiaan omassa blogissasi, niin laita kommenttia niin tulen lukemaan sinun neljä asiaa elämästäsi.
Mukavaa viikon jatkoa kaikille!