Yksi tavoite tälle vuodelle (terveyteen ja hyvinvointiin liittyvien lisäksi) on panostaa blogiin enemmän. Blogini täyttää tänä vuonna 10-vuotta ja näin juhlavuoden kunniaksi blogi saa erikoista huomiotani osakseen. Onhan blogi kuin ystävä ja muistikirja. Puhumattakaan siitä tärkeästä asiasta mitä blogi tuo tullessaan: te kaikki siellä ruudun toisella puolella.
Olen kirjoittanut luonnoksiin alla olevan paljastus postauksen joskus aikoja sitten, mutta se jäi silloin julkaisematta. Koska nuo asiat pitää edelleen paikkansa julkaisen sen nyt muuttamalla ainoastaan kolmos kohdan vuosiluvun ajan tasalle ja lisäämällä sulkuihin tämän hetken tilannetta.
* innostun asioista hetkessä nollasta sataan, mutta into laantuu nopeasti. Tähän toivoisin itselleni hieman tasaisempaa otetta elämään.
* ollaan miehen kanssa kuin paita ja peppu, lähes koko ajan yhdessä. Touhutaan kyllä omia juttujamme kotona, mutta toinen on kuitenkin siinä lähettyvillä.
* en ole juonut mitään alkoholipitoista yli viiteen vuoteen. Huomasin että pienikin määrä vaikuttaa yöuniini ja jätin alkoholin kokonaan pois. Mies puolestaan saa pienistäkin määristä päänsäryn niin hän jätti alkoholin samaan aikaan kuin minä. Suurin syy alkoholin pois jättämiselle kuitenkin oli miehelle kaksi kertaa tehty sepelvaltimon pallolaajennus, joka laittoi meidät pohtimaan terveyttä ihan tosissaan. (Uusimmat kansainväliset tutkimukset osoittavat että alkoholista on ainoastaan haittaa eikä aiemmin korostetulla yhdellä tai kahdella alkoholiannoksella ole hyviä terveysvaikutuksia. Haluan tähän vielä laittaa, että vaikka itse en käytä alkoholia niin muiden alkoholin kohtuukäyttö ei häiritse minua vaan mielestäni jokainen saa tehdä niinkuin tuntuu parhaalta).
* paheeni on sokeripitoiset herkut. Varsinkin suklaa (nyt irtokarkit). Olen tehnyt karkkilakon useita kertoja, mutta se lakko ei vaan onnistu. (Tämän vuoden tärkein tavoite liittyy terveyteen ja hyvinvointiin. Siihen liittyy sokerin vähentäminen minimiin. Tuohon asiaan palaan omassa postauksessaan).
* en ole ajanut autolla aikoihin ja tunnen oloni epävarmaksi auton ratissa. Tiedän, että kun vaan ajaisi varmuuskin kasvaisi. (Vieläkään en tykkää ajaa autolla enkä aja kuin pakon edessä).
Sellaisia paljastuksia tällä kertaa.
Ihanaa viikonloppua kaikille!