En ole pitkään aikaan tehnyt Päivä kanssani- postausta. Niinpä eilen laittelin päivän aikana muistiin kellonaikoja ja tekemisiä. Tällaiselta eilinen päivä näytti.
7.20 Heräsin Pieksämäen asunnolla. Ikkunasta näkyi tummansininen taivas, puoli kuuta ja tähtiä. Ei harmaata taivasta. Tuli heti iloinen mieli.
Laitoin kahvin tippumaan, tein aamupesut, otin mukillisen valmistunutta kahvia mukaan ja menin tietokoneelle. Samalla viestittelin puhelimella tyttären kanssa.
8.45 Tein aamiaista. Aamiainen meillä vaihtelee, tänään syötiin kaurapuuroa.
Tein kevyen meikin, pakkailtiin tavarat Jyväskylään lähtöä varten ja siistittiin koti.
10.30 Lähdettiin ajelemaan kohti Jyväskylää. Ihailtiin matkalla aurinkoisia ja lumisia maisemia.
12.00 Saavuttiin Jyväskylän kotiin. Keitin kahvit meille ja syötiin nopea lounas, eli sitä mitä jääkaapista löytyi.
13.00 Suunnattiin kävelylenkille ihanan aurinkoiseen säähän. Samalla reissulla käytiin ruokakaupassa. Palattua soitin äidille ja rupateltiin äidin kanssa jokunen hetki.
15.00 Keräsin kaikki loput joulukoristeet kaappiin. Myös tekokuusi koristeineen oli jäänyt parvekkeelle Pieksämäelle lähtiessä ja nyt raivattiin sekin pois.
Aloin suunnittelemaan parvekkeelle uutta järjestystä. Mun puolesta kevät voisi tulla nyt kun joulu on raivattu pois.
16.00 Ruuan laittoon. Mies teki meille kanarisottoa, joka on yksi lempiruuistani.
17.00 Kotihommia ja laitettiin sauna lämpiämään.
18.00 Saunaan rentoutumaan ja nauttimaan löylyistä.
Saunan jälkeen keitin meille vielä iltakahvit ja istuin tietokoneelle.
20.00 Otin melkoisen telkkarimaratonin ja sain välillä miehenkin kaveriksi. Katsottiin yhdessä DVD:ltä jakso The Mentalist sarjaa sekä jakso brittiläistä sarjaa Lovejoy. Molemmat sarjat on tullut telkkarista aikoinaan. Ehkä teistä joku muistaa vielä antiikkikauppias Lovejoyn ja mentalisti Patrick Janen. Samalla syötiin iltapalaksi jogurttia ja leipää. Lopuksi katsoin vielä yhden jakson Netflixistä The Crownia. Elisabet II esittävä sarja on mielestäni yksi parhaista sarjoista.
23.00 Hampaiden pesulle ja nukkumaan.