Viikko on mennyt taas hurjan nopeasti. Joulukuukin ehti jo pyörähtää käyntiin ja kaksi ensimmäistä joulukalenterin luukkua on aukaistu. Kerroin aiemmin että tilasin itselleni Lumenen joulukalenterin ja että tein miehelle oman joulukalenterin, 24 yllätystä kirjekuorissa. Joulukalenterini kosmetiikka yllätyksiin palaan myöhemmin, mutta nyt ajattelin kertoa mitä miehen kahdesta ensimmäisestä kirjekuoresta paljastui.
Ensimmäisen kirjeen sisällä oli lupaus lounassalaatista Pieksämäen Keski Cafessa. Eilen käytiinkin lunastamassa tuo lupaus ja syötiin ihanat ruokaisat salaatit.
Kuoren kaksi sisältä löytyi lappu, jossa luki: Junareissu Kuopioon. Junalla meiltä menee Kuopioon noin 50 minuuttia. Eli hyvin ehtii käydä päivän aikana katsomassa Kuopion joulutunnelmaa ja palata yöksi kotiin.
Viikolla käytiin Pieksämäen Lelukauppa Nallukassa osallistumassa Joulupuu-keräykseen. Ostettiin Nallukasta 500 palan palapelejä, jotka lähti sieltä suoraan eteenpäin. Palapeleihin päädyttiin siksi, että niiden kanssa voi puuhailla yksin tai perheen kanssa yhdessä.
Netin kautta osallistuttiin toiseenkin hienoon keräykseen, Pelastakaa Lapset-joulukeräykseen.
Lasten lisäksi eläimet ja vanhukset on lähellä sydäntäni. Joulukukka yksinäiselle vanhukselle on ihana muistaminen. Muutamassa suuremmassa kaupungissa tämä keräys jo on, mutta toivottavasti se leviää koko Suomea kattavaksi. Yksinäisiä vanhuksia on paljon, heitä joita kukaan ei käy katsomassa eikä muista.
Hyvää voi tehdä monella tavalla. Aina siihen ei tarvitse liittyä raha tai tavara. Hyvää mieltä voi tuoda muita huomioimalla ja antamalla aikaa. Myös ystävällinen sana tai teko tuntuu meistä kaikista hyvälle.
Tänään laitan kynttilän palamaan ensimmäisen adventin kunniaksi. Hyvää adventtia ja ensi viikkoa ystävät!